sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viikko

 Noa ensimmäistä kertaa omassa kopassaan matkalla kotiin :).

Viikko sitten hurmuri saapui kotiin. Automatka sujui hyvin, jos ensimmäistä puolen tunnin maukumista ei lasketa. Noa torkkui osan matkasta ja välillä vaati hellyyttä kopan läpi :).
Kotiin Noa sopeutui lähes samantien. Modkatiin meneminen oli aluksi vaikeaa hommaa, kun ei millään meinannut ymmärtää että hiekkikselle mennäänkin katon kautta! Ekana päivänä onneksi Noa osasi ilmoittaa vessahädästään, jolloin se oli helppo käydä nostamassa Modkatiin ja poistulo onnistuikin jo omin neuvoin (tottakai, tästäkin pitää vieläkin maukumisella kertoa että nyt on valmista ;)).

 Oma paikkakin löytyi kiipeilypuun yläilmoista!


Kaikki kymmenet lelut mitä Noalle hankittiin jo reilu kuukausi sitten, varmasti auttoivat herraa viihtymään uudessa kodissa. Johan sieltä on lempparilelujakin noussut esille! Puuhkakeppi on ainakin yksi lemppareista ja jo kolmen päivän jälkeen fiksu hurmuri onnistui puremaan kuminauhan poikki. Onneksi lelu saatiin vielä talteen sitomalla pelkkä kuminauhallinen puuhka kiipeilypuuhun. Uudet puuhkakepitkin tuli samantien hankittua. Myös kong-kickeroot ovat olleet parhautta, varsinkin isompi versio jonka kanssa voi painia! Pehmeät pallot ovat myös kova hitti.


Sohvasta on tullut tärkeä nukkumispaikka, samoten sängystä. Oma sänky ei ole niin kiva, kun siellä ei ole varpaita joita jahdata ;).


 Ps. Lisäsin sivupalkkiin kohdan Kehitys, jossa seurataan Noan painokehitystä, tarkoitus oli mittojakin laitella, mutta vikkelä herra ei oikein syty mittailusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti