keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kylässä

Noa pääsi kylään Nokialle, tässä tulos.


Nyt automatka sujui sentään jo paremmin, menomatka oli herralle rankka, sillä maukuminen kesti lähes koko matkan. Onneksi otimme kuitenkin Noalle mukaan kyläpaikkaan hiekkiksen ja oman vesikulhon, sekä kuivaraksuja. Eivät ne raksut ja vesi kuitenkaan maittanut, mutta hiekkistä tarvittiin. Onneksi matka takaisin kotiin sujui täysin unenpöpperössä!

tiistai 4. syyskuuta 2012

Uusi lempipaikka

Löytyy lipaston päältä, ikkunan edestä. Pehmeä Animal Planetin tyyny petinä ja suora näkyvyys ulos, mikäs sen parempi paikka!

(Tuo kissanruoho lähti kyllä tästä taloudesta ja lujaa! Teimme kai jotain väärin kun sitä kasvatimme, nimittäin ruoho alkoi haista ummehtuneelta lannalta :/)



maanantai 3. syyskuuta 2012

Landella

Viime tiistaina Noa pääsi ensimmäistä kertaa valjaissa ulos. Tilaamamme Vänttisen valjaat olivat vielä liian isot herralle, joten Noalle piti käydä ostamassa Mustista ja Mirristä pienemmät Vänttisen valjaat.

 Aluksi pienet tassut pelästyivät nurmikkoa, mutta kyllä siellä silti kuljettiin!

 Vänttisen komeat sinapinkeltaiset valjaat ja musta pieni viiden metrin flexi.


Onneksi nyt on ainakin käyty kerran tutustumassa ulkoilmaan! Toivottavasti pian uudelleen :).

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viikko

 Noa ensimmäistä kertaa omassa kopassaan matkalla kotiin :).

Viikko sitten hurmuri saapui kotiin. Automatka sujui hyvin, jos ensimmäistä puolen tunnin maukumista ei lasketa. Noa torkkui osan matkasta ja välillä vaati hellyyttä kopan läpi :).
Kotiin Noa sopeutui lähes samantien. Modkatiin meneminen oli aluksi vaikeaa hommaa, kun ei millään meinannut ymmärtää että hiekkikselle mennäänkin katon kautta! Ekana päivänä onneksi Noa osasi ilmoittaa vessahädästään, jolloin se oli helppo käydä nostamassa Modkatiin ja poistulo onnistuikin jo omin neuvoin (tottakai, tästäkin pitää vieläkin maukumisella kertoa että nyt on valmista ;)).

 Oma paikkakin löytyi kiipeilypuun yläilmoista!


Kaikki kymmenet lelut mitä Noalle hankittiin jo reilu kuukausi sitten, varmasti auttoivat herraa viihtymään uudessa kodissa. Johan sieltä on lempparilelujakin noussut esille! Puuhkakeppi on ainakin yksi lemppareista ja jo kolmen päivän jälkeen fiksu hurmuri onnistui puremaan kuminauhan poikki. Onneksi lelu saatiin vielä talteen sitomalla pelkkä kuminauhallinen puuhka kiipeilypuuhun. Uudet puuhkakepitkin tuli samantien hankittua. Myös kong-kickeroot ovat olleet parhautta, varsinkin isompi versio jonka kanssa voi painia! Pehmeät pallot ovat myös kova hitti.


Sohvasta on tullut tärkeä nukkumispaikka, samoten sängystä. Oma sänky ei ole niin kiva, kun siellä ei ole varpaita joita jahdata ;).


 Ps. Lisäsin sivupalkkiin kohdan Kehitys, jossa seurataan Noan painokehitystä, tarkoitus oli mittojakin laitella, mutta vikkelä herra ei oikein syty mittailusta!

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Noan tarvikkeet

Tässäpä hieman listaa tarvikkeista, joita Noalle on jo hankittu ennen kotiin tuloa. Tänäänhän on se päivä kun hurmuri saapuu kotiin :)

Kuivaruoka:
- Power of Nature-Active Cat Farm Mix (2kg) & -Active Cat Cookie's Choice (2kg)
- Royal Canin-Kitten (2kg)
Märkäruoka:
- Feline Porta21 (pussi (8kpl) ja purkki (13kpl), useita makuja)
- Animonda (pussi (4kpl) ja purkki (4kpl), useita makuja)
Herkut:
- Gimpet Baby Tabs
- PrimaCat-kanakierrepala
- Best Friend-kissanminttunapit
- Bilanx Energy Snax
- ZiwiPeak-'Good-Cat' Treats
- Vitakraft-Soft Snack Box
Turkinhoito:
- Bio-Groom So-Gentle -shampoo
- Babylissin hiustenkuivain
- Pohjavillanpoistaja
- Kampa
- Pentuharja
- Ohennussakset
- Karsta
- Irtokarvanpoistaja?(karsta)
- Hierontaharja, karstantyylinen
- Kynsisakset
WC-asiat:
- Ever Clean - Multi-Crystals -kissanhiekka
- Modkat-hiekkalaatikko, musta
Ulkoilu ja kuljetus:
- Clipper 2 (beige-viininpunainen)-kuljetusboksi
- Arja Vänttisen valkoiset teetetyt valjaat ja saman värinen hihna
- Pieni 5m flexi, musta
Aktivointi ja lelut:
- Erilaisia hiiriä
- Palloja
- 2kpl Aktivointipalloja
- Aktivointirata
- Tunneli
- Kong-kickeroo (kitten)
- Lelukeppejä
- Aktivointilelu-laser hiiri
Kipot:
- Valkoinen keraaminen kippo, jossa teräskulho (vesikulho)
- Musta keraaminen kippo, jossa teräskulho (kuivaruoka)
- Valkoinen keraaminen kippo, jossa kalan kuva (märkäruoka)
Oleskelupaikat ja muut isommat tavarat:
-Valkoinen kissatyyny+huopa
-Animal Planet nukkumatyyny
-Raapimapuu
-Kiipeilypuu (Paris)
-Rottinkisänky
-Kalanmuotoinen raapimamatto
Muita: 
-Gill's Pussa Via-karkote
-Catnip Spray
-Refresh'r Cleaning Spray
-Kissanruoho

 Tavaraa on varmasti lisääkin hankittu, mutta tässä nyt suurin osa. Tottakai Noalla on sitten omat peitot ja pyyhkeetkin vielä ;). Toivottavasti hurmuriherra tulee viihtymään!

torstai 23. elokuuta 2012

Noa

 Noa saapuu kotiinsa nyt sunnuntaina 26.8., joten olisi jo aika julkaista enemmän hurmurista kuvia :). Kuvat ovat maanantaina meille saapuneet ja kasvattajan ottamia.

(vasemmalla Noa, vieressä sisko)

 (vasemmalta: veli, sisko ja Noa)





 (veli ja Noa)